Esteet

Talviosdan kokemuksien mukaan kiviesteet olivat osoittuneet tarkoituksenmukaisiksi. Kivet olivat tosin olleet paikoitellen liian pieniä. Sen sijaan kokemukset kaivantoesteistä olivat kielteisiä. Näin ollen välirauhan aikana rakennetut esteet olivat pääosin kiviesteitä. Näin varsinkin linnoittamisen alkuvaiheessa. Kivet olivat kuitenkin huomattavasti suuremia kuin aikaisemmin. Ulommaisiin kiviesteiden riveihin pyrittiin saamaan 170 sentin korkuiset kivet, joista jäi maanpinnan yläpuolelle 120 cm. Talvisodan aikaan tämä korkeus oli metri.

Annettuja mittoja ruvettiin pitämään miniminä, ja työryhmien välille syntyi jopa kilpailua kivienkoossa. Kun niiden välit kuitenkin pidettiin ohjeitten mukaisena 200-220 cm, syntyi paikoitelleen niin tiheä ja korkea muuri, että se vaikeutti omaatulta ja mahdollisti vihollisen pesiytimisen esteen suojaan.

Miehikkälässä päästiin syyskuussa 1940 kokeilemaan esteen vaikutusta sotasaalisvaunulla. Este osoittautui tarkoituksenmukaiseksi ja kesti varsin hyvin vaunun 76 mm:n tykin tulta. Tämä oli etukäteen huolestuttanut rakentajia, koska asema sijaitsi rapakivialueella. Kokeissa käytetyt betonipilarit eivät osoittautuneet kiviesteitten veroisiksi.

Talvella kiviesteiden pystyttäminen oli vaikeata, kuopat oli räjäytettävä, tai ajettava vain talven aikana kivet paikalleen ja jätettä pystyttäminen myöhemmäksi kevääseen. Jonkinlaisena esteenä ne toimivat näinkin. Lapin olosuhteissa kiviesteiden tekoa oli hankalaa, koska  kalliot olivat suurelta osalta liuskeisia. Siellä kiviesteet pyrittiin korvaamaan rinneleikkauksilla ja kaivantoesteillä. Samoin käytettiin Hamina-Taavetin linjan pohjoispäässä kaivantoesteitä. Kaivantoa oli voitava tulittaa sivustatulella. Täällä kaivannon rakentaminen voitiin tehdä koneelle, koska käytössä oli Helsingin kaupungin kaivukone.

Estekivien louhinnan yhteydessä löytyi Ylämaalta spktroliittia, josta tehtiin myöhemmin koruja. Myös estekivissä sitä on ja niitä on myös käytetty korujen raakaaineiksi.